Roan Ravine Ranch

WRJ 002

Järjestyspaikka Roan Ravine Ranch, vastuuhenkilö Nikki (VRL-14085)
Kilpailupäivä 28.08 2022, vip 27.08 2022
Yksi hevonen voi osallistua kaikkiin luokkiin max. kerran
Yksi ratsastaja voi osallistua max. 3 hevosella/luokka
Jokaiseen luokkaan otetaan 30 osallistujaa
Osallistua saa, kun kutsu löytyy VRL:n kisakalenterista
Osallistuessasi osallistut kaikkiin avoimiin kutsuihin (1 kpl)

Osallistuminen sähköpostiin roanravineranch@gmail.com otsikolla WRJ 002 seuraavassa muodossa:

Luokka (rv)
Ratsastaja VRL-00000 - Hevonen VH00-000-0000

Tuotos

Ratsastajan VRL-tunnus ja hevosen VH-tunnus ovat pakollisia

Luokat

1. Reining: tekstituotos
Kesä päättyy ja syksyn viileät tuulet alkavat jo puhaltamaan, ja jos oikein siristää silmiään, puiden lehtien voi melkein nähdä vaihtavan jo väriään. Mitä tunteita vuodenajan vaihtuminen herättää sinussa taikkapa hevosessasi? Tarinan tulee liittyä jollain tapaa kilpailuihin, mutta sen ei täydy käsitellä suoritusta itsessään.

2. Barrel racing: tekstituotos
Päästä hevosesi ääneen! Mitä mieltä ratsusi on kisapaikasta, sen asukeista taikkapa kisasuorituksesta itsestään? Onko se laukea maailmanmatkaaja, jota ei jaksa enää maisemanvaihdos kiinnostaa, vai onko sinulla mukanasi nuorikko, jonka mielestä kaikki on hirmu jännää?

3. Cutting: tekstituotos
Roan Ravine Ranchin pahamaineinen Spyro on päässyt vapaalle jalalle kesken kilpailuhuuman, onhan se maailmanmestari huonoimmissa mahdollisissa ajoituksissa. Spyro kylvää kaaosta kaikkialle minne se menee. Kohtaatteko hevosesi kanssa pienen pirulaisen, ja eihän se vaan pääse kentälle kesken suorituksenne?

4. Ranch trail: teksti- tai kuvatuotos
Trail-radalla on mielikuvituksellinen rohkeuseste, jonka ohitse hevosesi pitäisi kulkea. Tässä tehtävänannossa vaaditaan lehmänhermoja, mutta miten hevosesi suhtautuu värikkääseen, kummalliseen esteeseen radalla? Entä sinä, alkaako sinua jännittämään hevosesi reaktio, kenties omat hermosi vaikuttavat hevosesi hermoihin?

Arvostelukriteerit
Tekstituotokset: Tuomari pisteyttää jokaisen osallistumisen pisteillä 0-4 neljässä eri kategoriassa: Oikeinkirjoitus ja luettavuus, tekstin sujuvuus, persoonallisuus ja tehtävänannon seuraaminen. Oikeinkirjoituksessa ja luettavuudessa arvostellaan tekstin oikeinkirjoitusta; Onko siinä paljon kirjoitusvirheitä ja onko se helppolukuinen, vai tekevätkö kirjoitusvirheet siitä haastavan lukea. Tekstin sujuvuudessa arvostellaan onko tekstiä mukava lukea ja viekö se mukanaan, vai tuntuuko sen lukeminen raskaalta vaikka se olisikin helppolukuinen. Persoonallisuudessa annetaan pisteitä sen mukaan, tuleeko kirjoittajan ja/tai hevosen persoona hyvin esiin tekstistä. Tehtävänannon seuraamisessa arvostellaan kuinka hyvin tehtävänanto on otettu huomioon, käsitteleekö teksti tehtävänantoa vai lähteekö se aivan omille teilleen.

Kuvatuotokset: Tuomari pisteyttää jokaisen osallistumisen pisteillä 0-4 neljässä eri kategoriassa: Piirtojäljen siisteys, värimaailma, persoonallisuus ja tehtävänannon seuraaminen. Piirtojäljen siisteydessä arvostellaan lähinnä jäljen laatua, onko se epätasainen, pikselinen ja kulkevatko värit linjojen ylitse, vai onko piirtojälki tasainen ja panostettu. Jälkenä huomioidaan sekä mahdollinen lineart, että väritys. Värimaailmassa arvostellaan värien tasapainoisuutta ja sävyvalintaa; Kirkuvatko kuvan värit, onko kuva eloton ja harmaa, vai onko värejä ja sävyjä käytetty hyvässä tasapainossa? Persoonallisuudessa arvioidaan, kuinka hyvin piirtäjän oma jälki näkyy tuotoksessa ja erottuuko se edukseen muista tuotoksista. Tehtävänannon seuraamisessa arvostellaan tuotoksen liittyminen tehtävänantoon, kuvastaako se hyvin annettua tehtävää vai jääkö kuvan merkitys hämärän peittoon.

Luokat arvostelee Nikki (VRL-14085).

Tulokset: Luokka 1. Reining

1. Charlotte Center (VRL-02207) - Immookalee VH21-055-0005

On yhdeksän syytä syksyyn.
Kesä on hellettä, kuumaa täynnä,
ja viileys on parasta yösydännä.
Illat kohta kun pimenee,
ja lehdet puista vain harvenee,
rauhassa saa silloin olla.
Kulkea yksin taas kuutamolla,
tai ratsastaa mustalla mustangilla.
Neljä on siinä jo syytä hyvää,
kun silitän vanhaa ystävää.
Ehtii kisoissa kiertämään,
ennen tuloa lumen ja jään.
Omenat kypsyy ja vilja taipuu,
oranssiksi muuttuu vaahterapuu.
Keksinkö lisää syksyn syitä,
ainakaan ei ole enää kyitä.
Yhdeksäs vielä on onneni se,
että Karma ja minä, me olemme me.

Tuomarin kommentti: Ihanaa, että muutkin ottavat syksyn avosylin vastaan. Hyvää syksyä sulle ja Karmalle, toivottavasti on niin ihana ja tunnelmallinen, kuin tämä runo! Kenties ensimmäisen sijan kulta tuo vähän lämpöä syystuuliin.

2. Cella (VRL-08526) - Whirlwinded Dot VH14-010-0043

Lapsena kesä kesti kokonaisen eliniän. Yhdessä kesässä ehti kasvaa 15 senttiä pituutta, pudota ensimmäistä kertaa hevosen selästä, oppia miten kengännauhat sidotaan, unohtaa miten kengännauhat sidotaan, muuttaa, uida tuhannessa järvessä ja ihastuakin ainakin kolmesti.
27-vuotiaana kesä kesti kolme päivää. Ehkä se oli tämä ilmastonmuutos.
Se oli taatusti vasta toissa päivänä, kun oli ne kesäkuun festarit, joilla mä annoin ihmismassan keikuttaa mua Tehosekoittimen tahdissa ja hien norua niskasta kietaisumekon sisään.
Se oli varmasti eilen, kun se heinäkuinen ukkoskuuro yllätti meidät kesken ratsastusvaelluksen ja sai Windin melkein yeettaamaan mut selästään ojaan.
Ja silti, jotenkin, se oli tänään, kun Brittiläisen Kolumbian aamu tuoksui kirpeiltä omenoilta ja sateelta ja kun April Rover lausui mua vainoamaan jääneet sanat: "Kyllä alkuverkkaa voi mennä tekemään maastopoluille, meillä oli pari susihavaintoa heinäkuussa, mutta näin syksyksi laumat on varmasti siirtyneet jo itään."
Mua hytisytti metsän varjossa. Mä olin pakannut vain kesäkisapaidan ja kesähanskat, koska kukaan ei ollut kertonut mulle, että nyt oli syksy ja syyskisat. Jokaisen askelen myötä lähemmäs tuleva kisapaikka oli äänistä päätellen vilkastunut meidän verryttelylenkin aikana: Windinkin korvat nousivat kohti puiden välistä pilkottavaa, kuulaan auringon valaisemaa Roan Ravine Ranchin kenttää ja se pureskeli yksinkertaista kuolaintaan virkeästi.
Tammaani ei haitannut syksyn tulo. Eikä oikeastaan minuakaan.
Syksyllä saattoi keskittyä. Kun FOMOn painostamana ei tarvinnut olla jatkuvasti juoksemassa rannalle ja kesäkarkeloihin, joihin ei oikeasti edes halunnut, jäi aikaa kaikelle mukavalle. Syksyllä kisatkin sujui paremmin.
Nämä kisat sujuisi paremmin.
Windi odotti kärsivällisesti, kun mä avasin portin ja ohjasin sen verryttelykentän sisäpuolelle. Meidän luokan alkua ei tarvitsisi odottaa kauaa, mutta Windi tuntui saaneen viilenneestä ilmasta ylimääräistä energiaa, joten se piti pitää liikkeessä.
Niin. Syksyn tulo tuntui hyvältä, mutta oli siinä aina tiettyä melankoliaa. Elämän kiertokulun tapaan pohjolan vuodellekin tuli aikansa taipua kohti loppuaan, ja siihen liittyvää haikeutta oli vaikea sanallistaa. Ehkä se oli pienoiskoossa se haikeus, jota tunnetaan elämän ehtoopuolella, silloin kun huomataan takana olevien kesäpäivien summan ylittävän vielä elämättä olevat.
Silloin, kun ihmisen kesä ei kestä edes kolmea päivää, vaan kestää kenties enää vain tunnin.

Tuomarin kommentti: Kesä loppuu joka vuosi, mutta joka vuosi se loppuu aina vaan aiemmin. Sitä havahtuu yhtenä päivänä siihen, ettei enää voikaan soittaa Mamban "Vielä on kesää jäljellä", kun ei sitä ole. No, syksy tuo mukanaan ihania syysjuttuja ja ennen kuin huomaatkaan, niin se kevät alkaa taittaa taas kesään! Eikä kakkossija ole huono tapa aloittaa kesä.

3. Sippe (VRL-13703) - Viehättävän Helmisumu VH15-018-1867

Harjasin Helvin kylkeä trailerin vieressä tamman katsellessa uteliaana ympärilleen. Helvi oli jo pikkuhiljaa alkanut vaihtaa kesäturkkia pois, ja paitani oli jo aivan ruskeiden karvojen peitossa. En voinut käsittää, miten saattoi olla jo elokuun loppu. Vastahan olin edellisen kerran kolannut lumia pihalla tai tuskastellut, miksi ei tullut haravoitua syksyllä vaan lehdet olivat jääneet pyörimään lumikerroksen alle. Katsahdin ylöspäin, ja huomasin pihan laidalla kasvaneen haavan lehtien alkaneen jo punertaa hieman.
Nostin ruskean lännensatulan Helvin pyöreään selkään ja asettelin sen kunnolla. Hevosta varustaessani ajattelin mennyttä kesää hieman haikeana. Hytisin hiukan, kun viileä alkusyksyn tuulenvire pyyhkäisi ylitsemme. Olisi kyllä pakko pukea t-paidan päälle ainakin huppari, tai muuten saisin palata kisaradalta sinisenä kalikkana. Hain hupparin auton takapenkiltä ja vedin sen ylleni. Äkkiä tunsin jonkinlaista epämääräistä hipellystä niskassani, ja pyyhkäisin ihoa kädelläni poistaakseni ärsyttävän tunteen aiheuttajan. Ja.. Ei voi olla totta! Syksyn ensimmäinen hirvikärpänen oli jo ehtinyt löytää luokseni. "Tämäkin vielä", puuskahdin ja jatkoin Helvin varustamista tuskallisen tietoisena siitä, että tänäkin syksynä joutuisin luultavasti kaivelemaan kypäräni alta möngertämästä noin tuhatseitsemänsataa hirvikärpästä, tai vaihtoehtoisesti ratsastamaan monta kuukautta kirjaimellisesti sukkahousut päässä, kuten tiesin monen tuttuni ratkaisevan tämänkin kimurantin ongelman. Huoh.

Tuomarin kommentti: Voi hirvikärpänen sentään! En ikinä pääse yli siitä, että muutama vuosi sitten juuri näihin aikoihin mulla meinasi kiivetä hirvikärpänen korvakäytävään... Hrrrh! Matka lumesta helteisiin on niin pitkä ja samalla niin lyhyt, ja syksy yllättää joka vuosi, vaikka sen tietää tulevan! Leuka pystyssä vaan kohtaamaan ne hirvikärpäset, ehkä kolmossija hellittää hieman tuskaa...

Tulokset: Luokka 2. Barrel racing

1. Cella (VRL-08526) - Whirlwinded Dot VH14-010-0043

Oli todella rankkaa olla kaikkein älykkäin olento koko huoneessa, kun ei kuitenkaan tullut koskaan kuulluksi. Ihmiset eivät siitä rankkuudesta koskaan mitään tietäisi, tietenkään; kaksijalkaiset mölisivät ja kuuntelivat toisiaan kyllä jatkuvasti, vaikka se oli useimmiten yhtä sokea johdattamassa sokeaa -fiaskoa.
Tällaisia ajatuksia kiersi Whirlwinded Dotin pilkullisen otsan takana, kun se katseli emäntänsä murahtelua ja huokailua sekalaisen varustearkun edessä.
Windi olisi osannut kertoa ihmiselleen, miksi sen EI kannattanut ottaa niitä kisapäivän aattona perillä olevia lentoja, ei vaikka ne ottamalla säästi 50 euroa ja saattoi mahduttaa samaan kisakiertueeseen yhdet kisat lisää. Tamma olisi muistuttanut, että Kanadaan laskeutuminen vain 24 tuntia ennen H-hetkeä EI jättänyt tarpeeksi palautumisaikaa pitkästä matkustuksesta, vaikka Cella sellaista väittikin itsepetos silmissä kiiluen, kun näpytti luottokorttinumeroaan lentolippuvaraukseen. Niin, Windi oli yrittänyt muistuttaa Cellaa siitä, että ihminen viettäisi taas koko kisa-aamun väsyneenä, sanoen asioita kuten ‘aargh, voiko kahvia pistää suoraan suoneen’ ja harmitellen ettei ottanut aiempia lentoja, mutta Cella oli vaan työntänyt Windin turvan pois ja syyttänyt sitä kuolaamisesta.
Windi huokaisi niin että kyljet läikähtivät. Cella kääntyi varustekasalta puhdistettu, raskas lännensatula käsissään ja urisi säälittävästi.
“Äääh, voiko kahvia pistää suoraan suoneen”, sanat valuivat ihmisen suusta ja saivat Windin pyöräyttämään sisäisesti silmiään.
Cella oli ennalta-arvattava kuin käkikello, eikä se oppinut koskaan. Windi ei ymmärtänyt, miten ihmisvanhemmat päästivät jälkikasvunsa tuollaisina ulos maailmaan, tai miten luonnonvalinta ei karsinut noita kaljuja ja liian vähäjalkaisia tampioita pois lajipoolista saman tien. Tamma ainakin oli kasvattanut kaikki kolme lastaan fiksummiksi. Jopa Wafflen, joka ei ollut, no, sen parasta työtä.
Mutta käkikello-Cellallakin oli joskus siedettäviä ideoita. Windi kuuli sen kyselevän toiselta, eri kieltä puhuvalta vaaleatukkaiselta ihmiseltä jotain alkuverryttelystä metsässä ennen kisoja. Windi hyväksyi, se ei halunnutkaan kävellä ympyrää isossa hiekkalaatikossa – varsinkaan täällä, jossa se hiekkalaatikko oli niin iso, että tuntui kuin kahlaisi autiomaassa. Niin isosta laatikosta ei ollut Windin mielestä hyötyä milloinkaan, paitsi ehkä silloin, kun Cella käski kiertää täysillä niitä värikkäitä tynnyreitä ja mutkat meinasivat mennä pitkiksi.
Pääsisiköhän tänään kiertämään värikkäitä tynnyreitä? Windi ei ollut varma. Viimeksi kun se oli viety kopissa uuteen paikkaan ja se oli luullut ansainneensa mukavaa kisailua, sille pistettiinkin vain joku rokotus kaulaan.
Matkalla ison hiekkalaatikon ohi se sama harmaapäinen ja matalasti tervehtivä täkäläinen herrasmies, joka oli eilen omasta tarhastaan huudellut asiattomuuksia Windin astuessa autosta, jäi höristen kävelemään Windin vierelle ihminen selässään. Windin sisäiset tunteet eivät heilahtaneet orin hymistessä sille kohteliaisuuksia – niimpä tamman piti tiukalla hammasilmeellä ilmoittaa, että tällä vanhemmalla rouvalla oli mies- ja lapsiluku täynnä. Harmaa ei kieltävää vastausta hyväksynyt, vaan ponnahti hyvinkehittyneen takaosan lihakset tärähdellen (no, kyllä vanhempi rouvakin katsoa voi) pröystäilevään, teutaroivaan raviin. Ori sai parissa sekunnissa ihmisensä huudahtelemaan ajautumalla melkein päin kisalämmittelyjä varten pystytettyjä trail-esteitä. Windi huokaisi uudemman kerran ja jäi lepuuttamaan turpaansa Cellan kisapaidan peittämällä olkapäällä ihmisen johdattaessa sitä (Windin mielestä harvinaisen typerää reittiä) metsän reunaan.
Kyllä sitä meihin hevosiinkin mahtui, sitä hölmöläisyyttä, Windi pohti, samalla kun omaa arvokkuuttaan korostaakseen seisoi hyvin hiljaa Cellan kömpiessä haukotellen sen selkään. Emme me kaikki voineet olla huoneen älykkäimpiä.

Tuomarin kommentti: Kiitos, Windi, että kannat vastuusi huoneen älykkäimpänä. Windi on niin kyllästynyt Cellan pelleilyyn, että eihän tässä voinut olla nauramatta. Meidän April on vähän samaa lajiketta, kuin Cella, ja voi vitsit, että meidänkin hevosia joskus kyllästyttää! Windin fiksuus vei sen (yllätys yllätys, vaiko sittenkään) ensimmäiselle sijalle, onneksi Cellalla on Windi.

2. Sippe (VRL-13703) - Nupun Helinä VH17-018-1226

Traileriin tulvahtaa valoa, kun ihminen avaa sivuoven. Koko trailerimatkan ajan kanssamatkustajani Helvi on yrittänyt rohmuta kaikki heinäverkkoon tungetut heinät itselleen, ja olen joutunut huomauttamaan siitä useita kertoja varsin kärkevästi. Helvi sanoo, että olen takakireä. En ole. Ihmisemme napsauttaa köyden kiinni Helvin riimuun, ja peruuttaa sen ensin ulos. Hah! Saan vihdoin keskittyä ruokailemaan rauhassa. Trailerin lastaussilta suljetaan, mutta yläluukku ja sivuovi jätetään kuitenkin auki. Silmäilen ulkomaailman menoa mietteliäänä samalla, kun nyhdän makoisia korsia heinäverkon ärsyttävän pienistä rei'istä. Kuka tämän kapistuksen on oikein keksinyt? Varmaan joku ihminen, ei kukaan järkevä hevonen kehittelisi mitään tällaista. Kuulen kuinka Helviä lähdetään taluttamaan jonnekin, ja syvennyn takaisin heinien pariin.
Heinät ovat juuri loppuneet, kun ihminen ja Helvi palaavat takaisin. Hetken kuluttua minut talutetaan vuorostani ulos trailerista. Ensimmäisenä saan eteeni makoisan ämpärillisen erityistä herkkujuomaani, enkä siis ehdi lainkaan katsella ympärilleni. Kun kaksikymmentä sekuntia ja 10 litraa myöhemmin nostan velliin sotkeutuneen turpani ämpäristä, huomaan että olemme jonkinlaisella tapahtuma-alueella. Ympärillä on paljon muita hevosia, ihmisiä, ja.. Mitä kummaa? Putkiaitauksessa seisoo rivissä koko joukko hassun näköisiä, ruskeita otuksia. Niillä on suuret sivuille osoittavat korvat, tupsuhännät ja suuret, mulkoilevat silmät. Tuijotan kanssaeläjiä täysin hölmistyneenä, ja ihminen huomaa tämän. "Ne on kuule Hempukka lehmiä! Haluatko mennä kattomaan? Me ollaan lännenratsastuskilpailuissa ja ne on osallistumassa myöhemmin muiden hevosten kanssa sellaiseen cutting-luokkaan", ihminen selostaa. Mitä, mitä ihmeen lehmiä? Totta kai haluan mennä ottamaan asiasta selvää, olenhan suomenhevonen ja tomeraa sukua! Lähden rivakasti kävelemään näitä ihmisen lehmiksi kutsumia otuksia kohti, ja mitä lähemmäs pääsemme, sitä erikoisemmilta ne näyttävät. Ne ovat suunnilleen minun korkuisiani, mutta kuitenkin jotenkin omintakeisen näköisiä. Osaavatkohan nämä puhua samaa kieltä kuin minä ja muut hevoset kotona? Pysähdyn aidan viereen ja kurotan kaulaani kohti lähintä otusta. Otus ojentaa turpansa minua kohti ja sitten, aivan yllättäen, puhahtaa sieraimillaan niin terävästi, että säikähdän. Isken kaikki neljä jalkaa maahan leveään x-asentoon, ja tuijotan puhisijaa silmät suurina. Ihminen nauraa hersyvästi pöllämystyneelle ilmeelleni, mutta en luovuta. Ojennan kaulaani uuteen tutustumisyritykseen, ja pian totean näiden lehmiksi kutsuttujen otusten olevan aivan mukiinmenevää seuraa. Ainakaan ne eivät vohki heiniäni, oletan!

Tuomarin kommentti: Ei kuule oo yhtään takakireetä huomauttaa, jos joku pöllii ruokaa! Onneksi on suomenhevonen valvomassa, että mitäs sakkia nuo lemmut oikein ovat... Hempukan tarkkaavaisuus vei toiselle sijalle, onnea - kulta häämöttää jo nurkan takana!

3. Klarissa Sjöblom (VRL-12320) - Truly Scrumptious VH22-014-0064

Seisoskelin kuljetusauton vieressä varustettavana ja nautiskelin varjoisasta paikastani. Ilma tuntui lämpimältä ja aurinko paistoi, joten varjossa oli mukavaa olla. Rauhaani häiritsi vain Klarissaksi kutsuttu nainen, minun omistajani, joka pyöri ympärilläni kuin viimeistä päivää. Hän oli hokenut jo kauan, että kohta on kilpailut ja vaikuttanut melkoisen hermostuneelta kotona. Olimme treenanneet nyt monta päivää peräkkäin ja tehneet paljon laukkaa, joten osasin kyllä varautua, että jotain oli tulossa. Näin oli tapahtunut aiemminkin, ei tosin Klarissan vaan edellisen omistajani kanssa. Täällä me nyt sitten olimme, kilpailuissa, ja Klarissa oli entistäkin levottomampi. Yritin olla mahdollisimman rauhallinen, jotta omistajanikin rauhoittuisi, mutta se ei tuntunut onnistuvan. Nainen kokeili satulavyötäni nyt noin kuudetta kertaa, haroi otsatukkaani maanisesti ja loi minuun ärtyneen katseen kun heilautin hännälläni kärpäsiä pois. Se oli ilmeisesti jonkin säännön vastaista. Onneksi reissuun mukaan lähtenyt mies tuli pian autosta ja vei Klarissan hetkeksi pois. Nainen katsoi minua pitkään ja sanoi miehelle jotain ennen kuin suostui liikkumaan mihinkään. Mies vilkaisi minua ja vastasi jotain Klarissalle, ja niin he lähtivät pois, muiden ihmisten luo. Oli ihanaa saada olla pieni hetki omassa rauhassa. Viereisen hevosauton luona oli pari ihmistä keskustelemassa, mutta muuten sain tarkkailla ympäristöäni rauhassa. Tallipihan poikki kulki hevosia ja ihmisiä, muutama koirakin. Kaikki suuntasivat samaan paikkaan, paikkaan jossa oli paljon ihmisiä. Kokemuksesta tiesin, että siellä oli todennäköisesti ratsastuskenttä, jonne mekin pian menisimme. Ehdin painaa silmäni kiinni vain pariksi minuutiksi, kun Klarissa tuli jo takaisin, hössöttäen ja käsiään viuhtoen. Meillä oli varmaan nyt jo kiire. Tietysti Klarissaa jännitti, olivathan nämä meidän ensimmäiset yhteiset kilpailumme, mutta en voinut kuin yrittää viestiä olemuksellani ettei ollut mitään hätää ja toivoa parasta.

Tuomarin kommentti: Aijai, on hevosen elämä rankkaa, kun noi kaksijalkaiset hermoilee ja hössöttää koko ajan. Yritä nyt sitä jaksaa sitten katsella! Taigan rentous riitti kolmannelle sijalle asti, viimeinen mutta ei vähäisin! Slow and steady wins the race, niinhän ne sanoo, joten eiköhän tulevaisuudessa satele niitä ykköspalkintoja. Onnea ja menestystä, niin kilpailuihin kuin Klarissan kanssa pärjäämiseen.

Peruttu: Luokka 3. Cutting

Tulokset: Luokka 4. Western trail

1. Charlotte Center VRL-02207 - Immookalee VH21-055-0005

No fear! Karmaa tai Lottea ei pelota, vaikka Roan Ravinen kisoissa on jo varhaisessa vaiheessa syksyjuhlateemaisia koristuksia sekä esteitä!

Tuomarin kommentti: April Rover on tunnetusti jouluihminen, mutta muu henkilökunta aloittaa halloweeninvieton ajoissa, jotta April ei voi aloittaa joulunviettoa ennen kuin marraskuun ensimmäinen päivä - jättikurpitsat ja kummitus keskellä trail-rataa lienee kauhufani Everly Pagen käsialaa... Karman pelottomuus vie teidät jälleen ensimmäiselle sijalle! Bonuskommenttina kehu Karman todella onnistuneesta värityksestä, tyylillisesti poikkeava ja todella onnistunut siinä!

2. Klarissa Sjöblom (VRL-12320) - Truly Scrumptious VH22-014-0064

Mä olin katsonut tuota värikästä, trail-radan rohkeusestettä jo aiemmin kentän laidalla ja se oli jännittänyt ainakin luokan ensimmäisiä ratsukoita kovasti ja koska me oltiin Taigan kanssa ekaa kertaa yhdessä reissussa, en voinut vielä olla aivan varma sen luotettavuudesta. Nyt oli meidän vuoro, ja vaikka tiesin että minun pitäisi olla mahdollisimman rauhallinen, en voinut mitään sille että sydämeni hakkasi tuon esteen nähdessäni. Kävelimme Taigan kanssa portista sisään ja lähdimme suorittamaan ranch trail -rataa. Nostin laukan, ensimmäisenä pysähdys. Käyntiä, väistö puomilla. Taiga vastasi jokaiseen apuuni tarkasti. Peruutusta puomikujan läpi. Ohjasin Taigaa samalla kun katsoin mihin meidän tuli mennä. Peruutuksen jälkeen siirryttiin raviin. Siinä ensimmäisiin tehtäviin keskittyessäni olin ehtinyt jo vähän unohtaa värikkään kammotuksen, mutta nyt näin sen taas. Siellä se odotti, portin ja sillan jälkeen. Pysähdyimme portille, meidän bravuuritehtävällemme, ja suoritimme sen mun mielestä erinomaisesti. Sitten taas vähän ravia, ennen siltaa siirtyminen käyntiin ja sillan ylitys sujui rauhallisesti. Joku mun alitajunnassa kuitenkin yritti ilmoittaa, että seuraavaksi tapahtuisi jotain kauheaa. Värikäs rohkeuseste, kummallinen viritelmä kaikenlaisia asioita sateenvarjosta ja käkikellosta lähtien, piti ohittaa ravissa osoitetusta kohdasta. Taiga nosti ravin heti sillan jälkeen heti merkistäni ja kohde lähestyi vähän liiankin nopeasti. Sykkeeni nousi, pidätin hengitystäni. Muutamassa sekunnissa olimme ohittaneet esteen kartioiden välistä ja matka jatkui. Taiga oli ollut paljon kiinnostuneempi yleisössä nauravasta lapsesta kuin esteestä, jota minä olin pelännyt henkeni edestä. Tunsin oloni vähän typeräksi, mutta minkäs sitä itselleen voi. Ehkä mun ei tarvitse sitten ensi kerralla olla näin paniikissa.

Tuomarin kommentti: Ihan ensimmäiseksi, tämä luokka meni todella täpäräksi, eikä hopea todellakaan ole häpeä tänään! Ihana Taiga, ensimmäisestä reissusta taisi jäädä käteen vähintäänkin hyvä mieli! Ja hyvää duunia Taiga, sitä ratsastajaa on ihan turha kuunnella, kun se rupeaa hermoilemaan, tasaisesti vaan läpi! Etkä kyllä ollut ainoa, jota Aprilin rakentama hirmueste kauhistutti, jopa tallimestari Logania hirvitti katsella sitä; Mikä ihme se on ja mikä tärkeämpää, mitä kummaa se tekee meidän trail-radalla?