Cowboy Mounted Shooting -kilpailut, 29. elokuuta 2022, kirjoittanut Logan
“Cowboy Mounted Shooting” kiinnitti Loganin huomion samantien, kun kilpailukutsu julkaistiin. Kilpailut olivat jääneet vanhan tallimestarin elämässä jo
vähemmälle, mutta toisinaan elämä heitti eteen tilaisuuksia, joista ei voinut kieltäytyä. Tämä oli yksi niistä, joten Logan kehotti Aprilia osallistumaan ja
ilmoittamaan samalla tallimestarinsakin mukaan Dollylla - Logan ei koskisi online-ilmoittautumiseen pitkällä tikullakaan.
Ensimmäinen ongelma tuli vastaan jo kilpailukutsussa; Kisoissa käytettäisiin revolveria, joten Logan joutui hankkimaan sellaisen harjoittelua varten. Joku
muu olisi saattanut hankkia leikkiaseen, sellaisella Aprilkin aikoi harjoitella, mutta ei Logan. Hän osti aidon revolveriparin; Täyttä hopeaa norsunluukahvoilla
ja koristeellisilla kaiverruksilla. Kalliit aseet saapuivat viikko myöhemmin santelipuulaatikossa, jonka sisäpuoli oli vuorattu sametilla. Kai vanha mies sai
toisinaan hemmotella itseään.
Logan varusti ruunikkonsa ja hellästi työnsi hevosen korviin korvatuplat. Dolly käänsi korviaan taaksepäin ja tuntui katsovan omistajaansa epäuskoisena:
“Mitä sinä luulet minun säikkyvän? Minä en pelkää mitään!” Logan vain naurahti, silitti Dollyn päätä ja sanoi tietävänsä, ettei tamma pelännyt mitään, mutta
miehen täytyi suojella sitä vähäistä kuuloa, mitä vanhalla hevosella vielä oli jäljellä. Dolly olisi pyöräyttänyt silmiään jos olisi voinut.
April rakensi ulkokentälle mahdollisimman samanlaisen radan, kuin kilpailuissa tulisi olemaan, ilmapalloineen kaikkineen. Logan tietysti piti ilmapalloja
vähän naurettavana näkynä kilpailukentällä, mutta tietysti ne olivat paljon vaarattomampi vaihtoehto, kuin lasipullot tai peltitölkit, joita Logan oli
nuoruudessaan ampunut haulikolla. Logan seisoi kentällä Dollyn vieressä ja pyöritteli revolveria sormensa ympärillä kuin vanha tekijä, mutta oikeasti mies oli
kaikkea muuta kuin vanha tekijä; Vanha ehkä, mutta hän oli koko elämänsä ampunut haulikkoa ja kivääriä, eikä kyennyt muistamaan kertaakaan, jolloin olisi
käyttänyt käsiasetta. Oman elämänsä John Wayne kiipesi kuitenkin pelosta huolimatta satulaan.
Dolly sai aluksi verrytellä huolellisesti ja sitten opetella reitin ilmapallojen ympäri. Loganin täytyisi ensin saada Dolly oppimaan reitti, jotta voisi itse
keskittyä ampumaan ilmapalloja Dollyn ohjaamisen sijaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ongelma, Dolly ja Logan sopivat yhteen kuin paita ja peppu, ja tamma oli vielä
19-vuotiaana ilmiömäisen nopea oppimaan. Ei mennyt kovin kauaa, kun Logan saattoi ottaa paukkupatruunoilla ladatun revolverinsa reisikotelostaan ja yrittää osua
ilmapalloihin. Pakko Loganinkin oli myöntää, että alku oli varsin surkea. Käsiase oli aivan erilainen ampua, kuin kivääri.
Kaksi päivää myöhemmin Logan päätti väliin harjoitella kiväärillä ja parantaa itseluottamustaan, sillä revolveri tuntui aivan naurettavalta lelulta hänen
kädessään, ja miehen paras tulos tähän asti oli kaksi viidestä ilmapallosta yhdellä kierroksella. Vanha tallimestari kiipesi Dollyn kuluneeseen lännensatulaan,
siihen jonka Logan oli ostanut Dollyn ensimmäisiä kisoja varten viitisentoista vuotta sitten, ja latasi kiväärinsä. Ohjat satulanupin ympärillä vanha ruunikko
lähti kiertämään ilmapallotelineitä, kuten se oli oppinut, ja Logan painoi kiväärin hartiaansa vasten. Stetson suojasi loppukesän auringolta, kun Logan sulki
toisen silmänsä ja tähtäsi kiväärillä. Pam, pam, pam, pam, pam. Viisi viidestä ensimmäisellä yrityksellä.
Kivääri nosti Loganin itseluottamusta, ja kolmen täyden pisteen kierroksen jälkeen mies vaihtoi kivääristään takaisin paukkupatruunoihin ja revolveriin.
Vaati kaksi päivää lisää harjoittelua, minkä lisäksi Logan piti välipäiviä harjoitellakseen revolverilla ilman hevosta, mutta lopulta Logan onnistui ampumaan
neljä ilmapalloa kahdella kierroksella, ja kaikki viisi yhdellä kierroksella. Vanha tallimestari nauroi hieman itsekseen, ja taputti Dollyn kaulaa. Tamma hörisi
ja seisoi paikoillaan, kun sen ratsastaja katseli ammuttuja ilmapalloja, jotka olivat hajottuaan pudonneet alas. “Kaipa me lähdemme Orange Wood Ranchille,
Dolly.”
Päiväkirjamerkintä, 24. huhtikuuta 2022, kirjoittanut Logan
Logan hätkähti hereille omassa sängyssään. Vanha tallimestari joutui hetken tottumaan hämärään, ennen kuin erotti kotimökkinsä katon laudat, sammuneen takan
ääriviivat ja nukkuvan koiran sänkynsä vierellä. Hän kaatui takaisin selälleen ja huokaisi syvään. Hän oli nähnyt hyvin realistista unta Abigailista. Toisinaan
Logan piti siitä, että näki välillä unia Abigailista, koska silloin mies saattoi hetken aikaa leikkiä, että Abigail oli yhä elossa, mutta toisinaan hänestä
tuntui siltä kuin Abigail piinasi häntä, rankaisi häntä kuolemastaan eikä suostunut jättämään häntä rauhaan. Äskeisessä unessaan Logan oli suudellut Abigailia,
ja se tuntui miehestä väärältä hereillä ollessaan, olihan Abigail ollut naimisissa ja vieläpä Loganin parhaan ystävän kanssa. Logan kierähti lopulta kyljelleen
ja katsoi yöpöydällä olevaa rannekelloaan. Puoli viisi. Tästä tulisi pitkä päivä.
Viideltä Logan oli pukeissa ja tallissa. Luckyn hän oli sulkenut mökkiinsä nukkumaan vielä, jotta se ei herättäisi koko kylää haukkumalla lintuja tai
jäniksiä aamuyöstä. Hevosia hätkähti hereille, kun Logan hiipi tallissa ja jutteli eläimille hiljaa, lähinnä vakuutellen, ettei ollut murtovaras. Dolly, ihana
vanha Dolly, sen sijaan hörisi lämpimästi, kuin Loganin aamuvierailut olisivat joka päiväisiä. Ne eivät todellakaan olleet, mutta Dolly tunsi Loganin jokaisen
jekun, ja Logan Dollyn. “Hei, vanha matami”, Logan kuiski punaruunikolleen, joka painoi otsansa miehen rintakehää vasten. Tallimestari silitteli tammansa vahvaa
kaulaa ja seisoi siinä hetken vain pitämässä Dollya hyvänään. Tamma huokaisi tyytyväisenä, sulki silmänsä ja nojasi omistajaansa hieman. Ajatella, että sama
hevonen oli joskus ollut rodeohevosen veroinen hurrikaani. “Käydään pienellä lenkillä”, mies kertoi hevoselleen, joka nosti päätään ja höristi korviaan Loganin
äänen suuntaan. Logan taputti vielä Dollyn kaulaa ja lähti sitten hakemaan sen tavaroita.
Dolly aisti omistajansa mielialan ja käyttäytyi esimerkillisen hyvin. Tässä vaiheessa miehen ja hevosen ystävyyttä varusteet olivat enää pelkkä muodollisuus,
mutta Dolly laski päänsä ja antoi Loganin pukea suitset. Lännensatulastaan Logan ei varmasti luopuisi ikinä, vaikka se kuinka olisi ollut turha Dollyn kanssa;
Logan oli tehty istumaan lännensatulassa, ja olisi varmasti nukkunutkin siinä, jos olisi voinut. Punaruunikko tamma tepasteli ulos omistajansa vierellä ja
seisoi aloillaan, kun Logan nousi tottuneesti selkään. Dolly odotti, että Loganin paino laskeutui samaan kohtaan kuin aina miehen kohennettua asentoaan
satulassa, ja ennen kuin Logan ehti antaa pohkeita, tamma lähti kävelemään eteenpäin. Vanha tallimestari hymyili hieman ja nyökkäsi itsekseen. “Hyvä tyttö,
Dolly.”
Leveä soratie, ainoa joka kulki Roanoken kylän läpi, oli täysin autio, kun ratsukko saavutti sen. Logan antoi tammalle kevyet pohkeet, ja Dolly nosti
kuuliaisesti laukan. Se piti temponsa rauhallisena hiljaisessa aamuyössä, ja se sopi Loganille hyvin. Kaksikko halkoi hämärää tasaisessa tahdissa, vain Dollyn
kavioiden kopse aamussa kuuluen. “Hoo”, Logan ilmoitti ja pidätti tammaa, joka pysähtyi kuin seinään. Dolly katseli omistajaansa, kun tämä laskeutui satulasta,
ja seurasi Logania hiljaa, kun mies käveli Roanoken hautuumaalle. Se pysähtyi napsimaan ruohonkorsia, kun Logan jäi keräämään villikukkia, ja sitten kaksikko
jatkoi matkaansa Roverin perhehaudalle. Vanha tallimestari seisahtui haudalle, laski kukat Abigailin nimen alle ja huokaisi taas syvään. Lämpimät kyyneleet
polttelivat Loganin silmäkulmia, kun mies katsoi ylös taivaalle ja yritti hengittää. “Anna anteeksi, Abby”, mies pyysi hiljaa ja laski katseensa takaisin
hautakiveen. “Minun olisi pitänyt tehdä enemmän.”
Paluumatkallaan hautuumaan porteille, Logan pysähtyi toisellekin haudalle; Isänsä. Logan katseli bootsiensa kärkiä ja myönsi, ettei tiennyt, mitä sanoa.
“Tiesit aina, mitä olin sanomassa ilman, että sanoin sitä”, mies mumisi itsekseen. Robert oli kuollut jo vuosia sitten - hautakivessä luki 2006 -, mutta
toisinaan Loganilla oli yhä ikävä isäänsä. Etenkin tällaisina hetkinä, kun hän tunsi koko maailman painon harteillaan, tunsi olevansa täysin yksin. Hänen paras
ystävänsä oli vienyt vaimonsa aikaiseen hautaan, ja sitten potkaissut tyhjää itse. Danny oli kuollut jo vuosia ja vuosia sitten, kun Logan oli vielä ollut
teini-ikäinen. Maisie-äiti oli murtunut ja kuollut pois 1990-luvulla; Murtuneeseen sydämeen, Logan oli aina epäillyt. Dolly nuuhki ilmaa muutaman metrin päässä
ja hörisi sitten hiljaa, kuin muistuttaakseen Logania: “Minä olen täällä.” “Niin olet”, Logan vastasi, ja palasi hevosensa luokse. “Niin olet.”
Seitsemän aikaan aurinko oli jo nousemassa ja ranchilla oli alkanut jokapäiväinen kuhina, kun Logan palasi Dollyn kanssa. “Katsos vaan, sinähän se olet
aikaisin jalkeilla!” Aprilin ääni tervehtiä miestä, kun hän laskeutui Dollyn selästä tallin edessä. Tallimestari kääntyi ja katsoi tallin omistajaa, mutta ei
kyennyt vastaamaan. Niin rakas kuin April olikin, niin joskus Loganin oli vaikea katsoa häntä. Aivan kuin olisi kummitusta katsonut, Logan ajatteli, April on
kuin äitinsä kaksoisolento. “Kaikki hyvin?” nainen kysyi vähän naurahtaen, kun tallimestari vain tuijotti, eikä sanonut mitään. Logan havahtui takaisin
todellisuuteen ja nyökkäsi vain, ennen kuin vei hevosensa talliin.
Päiväkirjamerkintä, 30. marraskuuta 2021, kirjoittanut Logan
Lumi narisi hevosen jalkojen alla, kun ratsukko kulki rauhallisessa tahdissa eteenpäin valkean peittämää metsätietä. Tietä reunustava joki oli jäätynyt ja
taivaalta leijaili yhä pieniä hiutaleita, jotka tarttuivat Loganin hattuun ja nahkatakin hartioille, sekä Dollyn tummiin jouhiin. Vanha tallimestari mukaili
vanhan ratsunsa liikkeitä ja piti nahkaohjat pitkinä, sallien Dollyn laskea päätään. Logan oli hoitanut päivän työnsä iltatallia lukuunottamatta, ja otti
vapaasta iltapäivästä kaiken irti tammansa kanssa. Kylmä tapasi syödä Dollyn niveliä, joten Logan ratsasti tammaa tänään hyvin maltillisesti ja antoi sen edetä
oman jaksamisensa mukaan. Punaruunikko nosteli jalkojaan kevyessä kerroksessa lunta ja maisteli niitä harvoja kasveja, jotka pilkistivät lumen alta.
Tarpeeksi lunta otsaharjaansa kerättyään Dolly nosti päätään ja ravisteli kylmät lumihiutaleet jouhistaan. Logan hymyili hieman ja rapsutti tamman kaulaa.
“Sinä asuisit mielummin jossain lämpimässä, Kaliforniassa vaikka, etkö?” mies kysyi hevoseltaan hiljaa ja naurahti itsekseen. Dolly oli aina ollut
luonteikas hevonen, ja Logan piti hevosestaan juuri sellaisena. Tamma pärskähti vastaukseksi ja heilautti häntäänsä, alkaen lopulta hieman kyllästyä. Logan
ymmärsi, keräsi hieman ohjia, ja kieltään naksauttamalla pyysi tammaa raviin. Dolly totteli ja nosti terhakkaan ravin. Se pärskähti taas ja yritti karata
laukalle, joten Logan antoi sen. Tamma esitti taas melkoista pukinlaukkaa, kunnes ratsastajansa komensi ottamaan rauhallisemmin. Loganilla oli kokemusta siitä,
kun Dolly koetteli niveliään talvisin, eikä mies halunnut toista kertaa joutua kutsumaan Kimiä paikalle kertomaan, että Dollyn nivelet olivat jälleen pahemmassa
kunnossa kuin viime kerralla. Kyllä hän tiesi Dollyn ikääntyvän koko ajan ja se alkoi olemaan jo elämänsä ehtoopuolella, mutta hän ei yksinkertaisesti ollut
vielä valmis luopumaan hevosestaan.
Logan palasi talliin Dollyn kanssa ja riisuessaan tammalta varusteita, April tuli huhuilemaan miestä. Hyvin innostunut, tunteikas “hmm” ohjasi
naisen Dollyn karsinalle utelemaan Loganilta, miten ratsastus oli mennyt. “Hyvin”, Logan vastasi, siirtämättä katsettaan satulavyöstä, jota mies oli
juuri avaamassa. Kun April ei vastannut mitään, mies vilkaisi nuoren tallinomistajattaren suuntaan toinen kulmakarva koholla. Siinä vaiheessa nainen esitti
suoraan asiakseen, että toivoi Loganin liikuttavan Draco-orinsa tänään. Huuliaan hieman mutristaen Logan vilkaisi kelloa, huokaisi, ja vastasi todennäköisesti
ehtivänsä juuri liikuttamaan orin ennen iltatallia. Ihan kuin siinä ei olisi vielä ollut tarpeeksi, Aprilin poistuessa naisen ohi kiisi vanha tallikissa, joka
kävi kynsineen kiinni Loganin farkkujen lahkeeseen. Logan sulki silmänsä ja hengitti syvään, ettei potkaisisi kissaa irti. Kaikki jotka olivat koskaan tavanneet
Jackin kertoivat, että kissa oli epäsosiaalinen eikä halunnut olla kenenkään kanssa, mutta tallimestarin oli vaikea uskoa asiaa, sillä pahainen katti oli
jatkuvasti - siis ihan jatkuvasti - kiinni miehessä. Logan katseli hieman epäuskoisena, kun April kiiruhti irroittamaan kissansa neulanterävät kynnet Loganin
lahkeesta ja vei kissan mukanaan.
Draco ei selkeästi ollut kovin innoissaan, kun päivä oli jo kääntymässä illaksi ja sitä tultiin nyt vasta hakemaan töihin, eikä hakija ollut edes April. Se
oli mitä jotkut kutsuivat yhden ihmisen hevoseksi, eikä se ihminen ollut Logan. Rautiaan korvat kääntyivät taaksepäin, mutta se tuli kutsuttaessa portille ja
antoi tallimestarin ottaa sen kiinni. Ori seurasi kiltisti talliin, mutta näytti sitruunan syöneeltä seuratessaan lyhyttä miestä, josta olisi kaikesta
huolimatta ollut vastukseksi hevoselleköydenvedossa. Logan laittoi hevosen karsinaansa kiinni, haki sen varusteet ja hoiti Dracon kiireisesti kuntoon, eikä ori
pitänyt siitäkään. “Paska mäihä, kaveri”, Logan totesi hevoselle.
Kaksikko pääsi kuitenkin maneesiin asti, missä Logan nousi vanhaksi mieheksi hyvin ketterästi satulaan. Mies keräsi Dracon ohjat ja antoi sille pohjeavut
nostaa käynnin, mihin ori vastasi selkeästi vähän vastahakoisesti. Vaikka Logan ohjasi Dracon uralle ja antoi sille pitkät ohjat, itsepäinen ori tuntui
kieltäytyvän rentoutumasta muun kuin oman ratsastajansa alla. Loganin teki mieli nukkua päiväunet satulassa sillä välin kun Draco tajuaisi, että ratsastaja ei
ollut vaihtumassa, mutta tiesi paremmin. “Älähän nyt”, tallimestari yritti jutella hevoselle. “Aprilillä on muuta hommaa.” Rautiasta ei
tuntunut kiinnostavan, eikä se tainnut edes kuunnella Logania, joten mies huokaisi ja antoi orin kiertää uraa.
Maailman pisimpien verryttelyjen jälkeen Draco alkoi rentoutumaan ja sen ansioista sen lihaksetkin alkoivat vetreytymään. Loganilla oli ollut mielessä
reining-treeni, ja sen mies toteuttaisikin, mutta paljon lyhyemmällä ohjelmalla, kuin oli aluksi ajatellut, sen Draco oli varmistanut kieltäytymällä
venyttelystä. Nyt ori alkoi kuitenkin olemaan valmis treenaamiseen, joten Logan nosti sillä aluksi ravin ja teki varsinaisia reining-tehtäviä, kuten
laukkaympyröitä ravissa, sekä peruutuksia. Kun ori sitten vihdoin alkoi olemaan kuulolla, Logan siirtyi orin kanssa laukkaan. Draco taisi ratsastajasta
huolimatta päästä töiden makuun, sillä se esitteli Loganille varsin vakuuttavia reining-taitojaan. Se oli hieman hidas vastaamaan sliding stopiin, mutta esitti
roll backit ja spinit oppikirjan mukaisesti, ja vaihtoi laukkaa pyynnöstä.
“Oli sinulla sittenkin hauskaa”, mies kiusasi hevosta taluttaessaan tätä treenin jälkeen takaisin talliin. Draco vain luimisteli ja mulkoili
miestä sinisillä silmillään, joten Logan kohautti olkiaan. “Miten vaan.” Kello oli jo seitsemän jälkeen, joten mies riisui Dracolta reippaasti
varusteet ja jätti orin karsinaansa ilman sen pitempiä hyvästelyjä. Se taisi olla ensimmäinen asia mikä Dracolle sopi; Aprilin kanssa se harrasti pitkia
jäähyväisjuhlia aina ratsastamisen jälkeen, mutta sitä ei kiinnostanut hempeillä Loganin kanssa, eikä Logania kiinnostanu hempeillä kenenkään kanssa. Siitä
huolimatta Aprilin kissa Jack oli ilmeisesti livistänyt asuintalosta taas, ja juoksi nyt tallikäytävällä, etsien Logania. Kirjava kissaeläin löysi tiensä
karsinoiden reunalle ja siitä hyppäsi pahaa-aavistamattoman tallimestarin niskaan. Mies oli kuitenkin niin tottunut kattiin, ettei edes hätkähtänyt niskansa
ympärille kietoutuvaa eläintä. “Jack”, hän tervehti kissaa huokaisten, ja lähti katti niskassaan jakamaan iltaruokia.
Päiväkirjamerkintä, 27. lokakuuta 2021, kirjoittanut Logan
Roan Ravine Ranchin tallimestari Logan harvemmin näyttää tunteitaan avoimesti, mutta Dolly-tammansa kanssa mies on kuin sulaa vahaa. “Huomenta, vanha
tyttö”, mies mutisi lempeästi ja hymynkare huulillaan rapsutteli punaista tammaa korvan takaa. Dolly ummisti silmänsä ja rentoutti kaulaansa, nauttien
rapsutuksista suosikkikohdassaan. Logan seisoi hyvän tovin tamman karsinassa vain rapsuttelemassa satunnaisia harmaita karvoja kasvattavaa hevostaan, ennen kuin
kysyi siltä, oliko se valmis lähtemään töihin. Dolly avasi silmänsä ja nosti päätään, höristäen korviaan, kuin vastatakseen myöntävästi. “Hyvä
tyttö”, Logan kehui tammaa ja taputti sitä kaulalle.
Punaruunikko seisoi kärsivällisesti aloillaan, kun Logan nosti sen selkään mustanahkaisen lännensatulan. Satula alkoi jo olemaan vanha ja kulunut, vähän kuin
hevonen ja ratsastajansakin. Logan oli ostanut sen Dollylle tamman ensimmäisiä oikeita kilpailuja varten kymmenen vuotta sitten, ja siitä oli tullut Dollyn
vakiosatula hyvin pian sen jälkeen. Tamma luimisteli omistajalleen hieman, mutta otti kuolaimet irvistellen vastaan. Ei se varsinaisesti inhonnut kuolaimia,
Dolly vain oli hieman dramaattinen toisinaan. Logan hymähti tammalle ja rapsutti sitä jälleen korvan takaa, ennen kuin mies talutti tammansa ulos.
Luonto oli yhä hiljainen tähän aikaan aamusta. Yksinäinen kettu rapisteli pusikoissa kymmenen metrin päässä ratsukosta, mutta Dollya ei jatkanut enää 16
vuoden iässä haitata luonto. Tamma kulki rentona Loganin alla leveää maastotietä pitkin, ohjat pitkinä ja pää matalalla. Logan puheli sille hiljaisella äänellä
ja leputti ohjia pitelevää kättään satulan etukaarella. Vanhan tamman askeleet olivat yhä varmat ja painokkaat, kun se kulki tuttuja reittejä. Toisinaan se
käänteli päätään ja katseli ympärilleen sekä selkänsä suuntaan, mutta sitten se laski päänsä takaisin alas ja luotti Loganiin täysin rinnoin.
Logan naksautti kieltään Dollylle, joka nosti päänsä, kokosi itsensä ja oli samantien valmis töihin. Mies taputti jälleen tamman kaulaa ja kehui hevosta,
ennen kuin pyysi sitä ravia. Dolly nosti pehmeän, tasaisen ravinsa, käyttäen omatoimisesti selkäänsä. Metsässä kuului ainoastaan tamman kavioiden kopse
viileällä hiekkatiellä. Logan piti ohjat yhä pitkinä ja mietti mielessään, kuinka hieno hevosensa olikaan. Lähes kuudenkymmenen vuoden aikana mies oli tavannut
vaikka millaista hevosta ja pitänyt suuresti monista, mutta yksikään ei ollut koskaan ollut miehelle yhtä tärkeä, kuin Dolly. Toisaalta yksikään muu ei ollut
koskaan ollut Loganin oma. Logan uppoutui ajatuksiinsa, vaikka tiesi paremmin, ja punainen tamma käytti sen hyödykseen. Dollylla alkoi olemaan jo ikää, mutta se
ei ollut tammalle minkäänlainen hidasti. Punaruunikko heitti takajalkansa ilmaan, ja niiden laskeutuessa hyppäsi eteenpäin, onnistuen horjuuttamaan
ratsastajansa. Logan tarttui yhdellä kädellä lännensatulan nuppiin ja nojautui Dollyn kaulan ylle, pidättäen tammaa toisella kädellään. Dolly vilkaisi miestä
selässään ja heitti vielä yhdet riemupukit, ennen kuin se seisahtui keskelle maastotietä.
Dolly oli päässyt yllättämään miehen, joka istui nyt tammansa satulassa ja yritti hengähtää. “Sinä vanha kapinallinen”, Logan mutisi tammalleen
hyväntuulisena, ja nojasi käsivarrellaan satulan nuppiin. “Tiedän, tiedän”, mies jatkoi ja rapsutteli sormenpäillään Dollyn harmaantuvan harjan
tyveä. “Olet joutunut taas seisomaan liikaa tallissa”, Logan myönsi, antaen Dollylle pohjeavut lähteä liikkeelle. Punainen tamma hörähti ja jatkoi
matkaa käynnissä. “Lupaan viedä sinua ulos enemmän.” Tamma nyökkäsi, kuin olisi ollut samaa mieltä, ja yritti sitten nostaa ravia. Vanha
tallimestari huokaisi ja antoi laukka-avut, jolloin Dolly hypähti laukkaan. Ei se enää kulkenut sata lasissa, kuten joskus aikoinaan, vaan sen laukasta oli
tullut pehmeää keinuhevoslaukkaa. Ja sehän sopi Loganille.
ROAN RAVINE RANCH ON VIRTUAALITALLI BELLA (VRL-14703) & NIKKI (VRL-14085)
ROANRAVINERANCH@GMAIL.COM ULKOASUN KUVAT © PIXABAY
Westwood Dollar Signs 
